Chiruca-vaelluskengät testissä

Takaisin uutisarkistoon

Urho Kekkosen kansallispuisto

- Suomen toiseksi suurin kansallispuisto
- Sijaitsee Savukosken, Sodankylän ja Inarin kuntien alueella
- Noin 300 000 vuosittaista kävijää
- 200 kilometriä patikointireittejä ja 43 erätupaa

Chiruca-vaelluskengät testissä - retki halki Urho Kekkosen kansallispuiston

Teimme viiden päivän vaellusreissun erämaistamme ehkä uljaimpaan - Urho Kekkosen kansallispuistoon. Suunnitelmana oli vaeltaa kahden päivän pyrähdyksenä Luirojärvelle, joka tunnetaan runsaasta kalakannastaan. Luirojärveltä tehtäisiin valloitusretki Sokostin huipulle, joka on Saariselän tuntureista korkein.

Mukaani reissulle päätyivät uuden uutukaiset Chiruca Husky High -vaelluskengät, joiden tiesin korkean vartensa ja jäykän pohjansa ansiosta soveltuvan maastoon kuin maastoon. Minua hieman peloteltiin, että uusilla kengillä rikkoisin vain jalkani, mutta päätin kokeilla onneani. Jo reissun alusta lähtien käytin kengissä kahta paria Lasting-merinovillasukkia. Tämä osoittautui loistavaksi päätökseksi, sillä en koko 80 kilometrin reissulla saanut jalkoihini yhtäkään rakkulaa.

Chiruca-vaelluskengissä käytetty Gore-Tex-kalvo suojasi jalat märältä sekä matalien jokien että soiden ylityksissä. Tunturikivikossa jäykkä pohja tarjosi jaloille suojaa ja kunnon tarttumapinnan. Kengät kuivuivat hyvin poistamalla pohjalliset yön ajaksi autiotuvissa yöpyessä. Tässäkin tapauksessa tulee muistaa, että vaelluskenkiä ei tule kuivata tulen ääressä tai kamiinan lähellä, sillä se vain pilaa nupukkinahan.

Kotiin saapuessa huolsin kengät Chirucan Gore-Tex kengille tarkoitetulla nahanhoitovoiteella ja suihkeella. Huoltamattomien kenkien nahka kovettuu ja ajan mittaan rikkoo kengän Gore-Tex-kalvon.

Chiruca Husky High toimi reissulla loistavasti ja otan nämä vaelluskengät mukaan vastedes kaikille eräreissuille. Vaikka vanhan kansan miehet kehuvat kumisaappaita, voin todeta kunnollisten vaelluskenkien nostavan retkeilyilon aivan uudelle tasolle.

Olli Remes

Aiheeseen liittyvää

Metsästys, Lintuharrastus, Retkeily, Uutiset, Urheiluammunta, Laskettelu  |  07.07.2016

Kesäkisa: Ilmoita lempituotteesi ja voita Meopta-katselukiikari!

Osallistumalla kisaan Facebook-sivuillamme voit voittaa uudet Meopta-katselukiikarit.

Retkeily, Uutiset, Haulikot  |  18.07.2017

Chiruca-vaelluskengät testissä

Testasimme Chiruca Husky High -vaelluskengät Suomen jylhimmässä kansallispuistossa. Lue mitä testaajamme tykkäsi!